Minulle täysin vieras kirjailija ja kirja, jonka löysin omalta Lukemattomien listalta, jonka pituus lukumäärällisesti alkaa tosiaan olla lukematon, kun koko ajan tulee uusia ja uusia luettavia kirjoja. Kiitos listan venymisestä kuuluu teillekin, kun teidän blogeista löytyy aina jotain uutta luettavaa 🌟
Mikko J. Kiviluoto asuu Salossa, mutta tutkii ja kummastelee koko tunnettua maailmankaikkeutta ja ihmiskuntaa. Joskus jopa ihaillen.
Hmm... Hänestä varmaan netistä enemmänkin tietoa, mutta näin hänestä kertoo Docendo, Lukupiirin syyskuun kirjan kustantaja.
Kirjan nimen perusteella luulin meidän lukevan jotain ihan, ihan muuta, mutta tähän päädyin kuitenkin:
Synteettistä sahramia, huijareita ja dementikkoja.
Kun taistellaan maailman kalleimmasta mausteesta,
kaikki keinot ovat sallittuja. Veijariromaani mässäilee
lähinnä naurulla, ei väkivallalla.
Suomalainen huijaripariskunta ryhtyy valmistamaan ja myymään sahramia kyseenalaisin keinoin.
Meritie vie Algarvesta Länsi-Saharan aavikolle ja matka jatkuu Almerian kasvihuoneisiin.
Asiakkaiden lisäksi väärennetystä mausteesta kiinnostuvat isommat kelmit sekä virkavalta ja Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin.
Espanjan punainen kulta tarjoilee omituisia persoonallisuuksia ja absurdin tummaa huumoria Algarven auringon ja sen varjojen harmailla
alueilla.
Paha saa palkkansa tai ainakin paljon sahramia.
Kirja löytyy muista tutuista äänikirjapalveluista paitsi Saavutettavuuspalvelu Celiasta.
Kiitos taas uudesta kirjailjasta, vaikuttaa ihan mukavalta romaanilta. Katsotaan löytyykö se myös kirjastosta :) Kiitos!
VastaaPoistaHyvää syyskuuta kaikille!
Kiitos Emilie - uskon kirjan löytyvän myös kirjastosta ☺️
PoistaVarasin kirjastosta 🙂👍.
VastaaPoistaKiitos Terhi ☺️
PoistaTuntemattomia kirjailijoita riittää. Mukava, että näin pääsee tutustumaan.
VastaaPoistaNoo, minä silloin heti lukaisin tämän kirjan ja olen odottanut että joku kommentoisi tänne ensin, mutta kun ei näy niin laitanpa tähän tämän.
VastaaPoistaTaas ihan uusi kirjailija, mikä on aina piristävää tai ainakin virkistävää tutustua uuteen. Jokaisella kirjailijalla on oma tyylinsä kirjoittaa.
Oletin, että tässä olisi vähän enemmänkin ollut tätä vanhustenhoitoa, mutta aika vähän sitä taisi olla. Vanhusten tasokas hoivakoti Casa Dementerian johtajapariskunta saa päähänsa koettaa valmistaa maailman kalleimpaa maustetta sahramia väärentämällä sitä esim vuohien suoliston läpi kulkeneista argan ölypuun siemenistä. Sittemmin he keksivät sille vähän puhtaammankin tuotantotavan. Kirjassa kerrotaan myös Afrikasta tulleiden Espanjaan siirtotyöläisiksi tulleiden olosuhteista, "Lähes orjatyövoimalla tuotettuja vihanneksia syödään Suomessakin ympäri vuoden" ja myös Eu-komissaarin ja muiden rahansa kepulikonsteilla tienanneiden rötöstelyistä ja juhlinnoista, vai niin tällaistako lienee siellä Eu-parlamentissakin? Vähän ehkä ensi talvena mietin tätäkin orjatyövoima-asiaa, kunhan kotimaiset kasvikset loppuvat, kävi vähän sieluun tämäkin.
Pitää sanoa, että aika vaikea kirja oli, paljon moniosaisia nimiä ja monenlaista outoa tapahtumaa oli tässä.
En oikein alussa saanut mistään kiinni tätä lukiessani, kunnes jossain yli 60 sivua luettuani, alkoi jotenkin tarina selviytyä. Ehkä otan lukemani liian todesta, mutta voihan se ollakin jotain tuollaista :)) Luettu on nyt, eikä ihan tämä "veijari" huumori minuun osunut kunnolla. Hyvä kuitenkin kun paha sai palkkansa tässäkin tarinassa.
Kiitos tästäkin vinkistä tutustua uuteen kirjailijaan!
Kiva lukea Emilien kommentti. Olit lukenut n. 60 sivua, kunnes tarina lähti liikkeelle. Itse tsemppasin sivulle 55 ja sitten luovuin. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt antaa kirjalle vielä vähän mahdollisuutta, mutta näin kävi nyt.
VastaaPoistaAlusta asti ärsytti muutama painovirhe ja sitten vielä kielioppivirhe: A ja B olivat asutettuna hotelliin (jotain tuon tapaista).
Kirjan esittely lupasi hauskuutta ja sitä lähdin odottamaan. Mutta hassunhauskat nimet eivät jaksaneet huvittaa. Tekohauskaksi määrittelisin. Juoni ja sen aihe olisivat tarjonneet edellytyksiä vetävään ja kiinnostavaan tarinaan. Nyt kompastui omaan näppäryyteensä ja liikaan yrittämiseen.
Pahoittelen, että tulee näin tyrmäävää tekstiä, mutta totuus on, että 55 sivun jälkeen kirja palautui kirjastoon.
Minä pääsin sivulle 37 ja suljin kirjan kannet.
VastaaPoistaKomppaan tässä Puikollakin kommenttia että koin ainakin alun tekohauskaksi ja sellainen ei minuun saa otetta.
Ehkäpä jos olisin jaksanut pidemmälle olisin oivaltanut paremmin kirjoittajan tyylin ja juonen käänteet.
Mutta ei heitetä kirvestä kaivoon vaan jatketaan sitten taas kun jatketaan ......
Kiitos ystävät ❤️
VastaaPoistaKesken jäi minultakin, liikaa luvattiin, vähän avattiin.
Lukupiiri jää toistaiseksi tauolle, mutta palaa kyllä vielä.
Särkyvää 💔💔
Kurkiparvet taivaalla
odottivat,
ottivat korkeutta siipiensä
alle.
Lensivät kohti horisonttia,
jonnekin kauas,
mukanaan kaksi rakastamme.
Silmät kyynelissä,
sydämet särkyneinä,
katselimme kurkien lähtöä
- kurjet palaavat,
rakkaamme eivät.
Muistoja meiltä ei kukaan
voi koskaan viedä.
Ne säilyvät sydämissä ikuisesti. 💔💔
- Pöllö
Kiitos Pöllö lukupiirin vetämisestä💕.
Poista💕
Poista