Kaikki valehtelevat elämästään. Entä jos kertoisikin totuuden?
79-vuotias taiteilija Julian kirjoittaa kipeästä yksinäisyydestään vihkoon, jonka nimeää Totuushaasteeksi. Hän jättää sen Monican kahvilaan ja Monica sen löytää, on mies jo kadonnut.
Monican luettua Julianin kirjoittamat ajatukset, hän kirjoittaa omat kaipuunsa ja ajatuksensa.
Niin Totuushaaste etenee ja täyttyy aidoista tarinoista. Pian etenee myös hyvien tekojen ketju, kun vihko vie yhteen kuusi toisilleen vierasta ihmistä ja tuo mukanaan yllättävää ystävyyttä.

Lukuaikaa voidaan pidentää, jos tuntuu siltä, että kuukausi ei riitä?
Clare Pooley on englantilainen kirjailija, joka on valmistunut Cambridgen yliopistosta ja työskenteli 20 vuotta mainostoimistossa, kunnes jäi kotiäidiksi ja alkoi kirjoittaa blogia. Siinä hän kertoi selättämästään päihderiippuvuudesta ja julkaisi myöhemmin aiheesta alkoholistiäidin muistelmat.
Googlen kautta pääsin lukemaan kirjasta muutaman sivun ja sen perusteella päädyin valitsemaan luettavaksi tämän kirjan.
Olen iloinen, että olette tarttuneet valitsemiini kirjoihin - olen samalla saanut teiltä vinkkejä siitä millaisia kirjoja te luette. Niiden pohjalta on helpompi etsiä luettavaa niin, että tulisi jokaiselle jotakin, eikä vain minun mieleni mukaisia kirjoja ☺️
Kiitos haasteesta. Laitoin varaukseen. Vähän hirvittää paksu kirja, kun on paljon muutakin luettavaa ja kuunneltavaa odottamassa, mutta katsotaan kuinka käy.
VastaaPoistaIhan rauhassa 😊 Käytetään aikaa lukemiseen/kuunteluun niin paljon kuin tarvitaan.
Poista