Milloin hyvään pyrkivä ihminen lakkaa olemasta hyvä?
Sitä kysyy tositapahtumiin perustuva rikosromaani, jossa Lappeenrannassa keväällä 1961 vaimonsa ja kolme tytärtään surmannut pankinjohtaja kertoo viranomaisille tehneensä surmatyöt säilyttääkseen kunniansa.
Oman kunniansa?
Tapausta selvittäessään Heranen huomaa siinä yhtymäkohtia omaan sukuhistoriaansa ja alkaa vajota osaksi kaupungin salaisuutta. Miksi kaupunkilaiset vaikuttavat suojelevan murhaajaa ja pitävän tätä edelleen arvossa?
Vaiennut kaupunki on Pahuuden anatomia -trilogian itsenäinen avausosa.
Tuomas Mustikainen (s. 1985) on lappeenrantalainen kirjailija ja toimittaja, joka kuuli kirjan pohjana olleesta tragediasta poliisi-isoisältään.
Jussi Sudenlehti (s. 1982) on kirjailija ja psykoterapeutti, joka on kiinnostunut ihmismielen pimeistä puolista.
Kannen suunnittelija Jussi Kaakinen.
Lukupiirin lukijoissa on monia, jotka pitävät dekkareista ja jännityksestä - tunnustan, että minä en oikein osaa kirjoja lajitella oikeisiin ryhmiin.
Ajattelin kuitenkin, että josko tällä kertaa luettaisiin jotain vähän jännittävämpää ja kun tänään kerrankin oli kirjastossa aikaa muuhunkin kun vain vaihtaa nopeasti luetut varattuihin, niin käteeni osui muiden muassa tämä.
Tuttua vai uutta? Trilogia tämäkin, onko tämän kahdesta muusta osasta luettavaksi?
Kirja löytyy myös sekä BookBeatista että Storytelistä.
Ja hei, muistattehan, että kommentoida saa, vaikka olisi lukenut kirjan joskus aikaisemminkin 👍😊
Varasin hetimmiten kirjan ja päästään ajelulle Hattulan kirjastoon :-).
VastaaPoistaTällainen dekkareiden lukija mielellään tutustuu kirjaan. Kiitos !
Kirja on näköjään aivan uusi; vasta huhtikuussa ilmestynyt ja ensimmäinen osa trilogiaa, jonka jatko-osat ilmestyvät myöhemmin. Löytyi kirjastostakin ja tilasin, vaihtoehtona myös äänikirja tai e-kirja.
VastaaPoistaKokeillaan...varasin, eikä ole paljon jonoa vaikka on uusi kirja, olen 2. jonossa.
VastaaPoistaPahoittelut - en huomannut katsoa kirjan ilmestymistä ja että se onkin noin uusi. Meillä uudet kirjat on yleensä Pikalainoja, joiden laina-aika on vain 2 viikkoa, mutta tässä on normaali laina-aika. Kun kerrankin ihan kirjastossa paikan päällä tein valinnan.
VastaaPoistaMutta eihän hätä ole tämän näköinen: jatketaan lukuaikaa niin pitkälle kuin tarvitaan, eihän kai kalenterikuukausi ole meillä mikään kiveen hakattu ajanjakso?
Muutama päivä sitten sain kuunneltua. Oli minusta aika sekava ja seuraavat osat skippaan. Liian monta kerrostumaa ja asiat sekoittuivat, ehkä oli tarkoituskin. Mielenkiintoista oli sodan käyneiden miesten siirtyminen rauhan aikaiseen elämään. Mieli vielä sekaisin sotimisesta ja poikkeusoloista.
VastaaPoistaOlen kuunnellut muutama vuosi sitten Mustikaisen kirjan : Mutta pimeys näkee sydämen. Mietinkin aluksi, mistä nimi oli tuttu.
Olitpa nopea! Minä en ole vielä edes aloittanut, vaikka kirja on ollut käden ulottuvilla jo monta päivää.
PoistaHarmi, jos kirjassa monta kerrostumaa - en itse pidä sellaisista kirjoista. Mutta katsotaan mitä saan siitä irti; kuvaus vaikutti mielenkiintoiselta.
Eilen sain luettua tämän kirjan, maanantaina aloitin, ei mennyt pitkään lukiessa.
VastaaPoistaIhan selkeästi on kyllä merkitty mitä aikaa ja kenen tarinasta mikäkin luku kertoo. Kirjan ajassa ollaan 1960-luvun alussa, mutta itsekin silloin eläneenä (vaikka olin vasta 4 v.) tajuan miten paljon n. 15 vuotta sitten loppunut sota vaikutti silloinkin mielissä ja tavoissa, etenkin miehillä.
Loppujen lopuksi tästä koko kaupunkia kohdanneesta traumasta, eli ampumisesta ei ollut kuin noin vuosi aikaa, kun lehtimies sinne meni etsimään tietoja. Pankinjohtajat olivat silloin koko paikkakunnan merkkihenkilöitä ja "kunnia" oli tarkasti ylläpidetty. Eli kun pankinjohtaja joutui tai tuli myöntäneeksi lainan jota ei maksettu, niin se oli katastrofi. Mutta en tajua miksi se olisi johtanut tällaiseen tekoon yksin. Mutta mielen sairaus, lääkkeet, viina ja sodan traumat yhdessä ei ole hyvä asia.
Aika paljon kotimaisia dekkareita lukeneena, en oikein huipulle tätä laittaisi. Pankijohtajan ja lehtimiehen tapaukset alkoivat muistuttaa toisiaan, välillä tuntui että kummastako se luku kertoo. Mutta kirjoittajat kirjoittavat miten kokevat parhaaksi.
En usko että minäkään innolla odottaisin sarjan seuraavia dekkareita. Hieman kevyemmistä dekkareista pidän enemmän.
En tiedä miltä tuntuu Kuunnella tällaista, onko raskaampaa vai helpompaa. Lukiessa voi silmäillä joko eteen tai taaksepäin jos menee yli ymmäryksen :))
Olet oikeassa, kuunnellessa ajatus katkeaa helpommin ja jokin asia voi jäädä epäselväksi etenkin, jos ei ole niin mukaansa tempaava kirja. Tietysti voi aina hieman kelata taakse päin.
PoistaOman kommenttinikin sain kirjoitettua, kun sain kirjan viimein luettua.
PoistaEn välttämättä lukisi tätä dekkariksi, minusta tämä on enemmänkin koottu yksiin kansiin tästä tapauksesta kirjoitetut lehtijutut ja niihin sitten joukkoon lisätty uusi toimittaja joka selvittää tapahtumia vanhojen lehtijuttujen pohjalta.
Mihin lienee miehet tarttuneet seuraavaksi, ehkä luen, ehkä en.
Kirjan luin eilen loppuun eikä se ollut minusta yhtään jännittävä tai mukaansa tempaava, mutta luin sen mielenkiinnolla lähinnä siksi, että paikka paikoin sen kuvaukset veivät minut 60-luvun henkeen. Kuvauksista mieleeni pulpahteli välillä vaikkapa mustavalkoiset kotimaiset elokuvat: Komisaario Palmu, Suomisen perhe :-) , Puhtaat valkeat lakanat , Tuntematon sotilas tai ihan jopa Kaurismäen elokuvat.
VastaaPoistaMielessä kävi myös tosi moneen kertaan se ajatus, että miksi kukaan tappaa perheensä eikä vain itseään ??
En tiedä vakuttiko kirjaan se , että kirjoittajia oli kaksin kappalein , mutta ikävän sekalainen tunnelma ainakin loppua kohden kun samalla oma kiinnostus kirjaa kohtaa alkoi pikku hiljaa hiipua. Kahlasin väkisin loppuun siinä toivossa, että jokin valaistuminen siellä sitten odottaa....ei odottanut eli en myöskään odota seuraavia osia :-).
Mutta lukeminen kannattaa aina !
Jännittävä ja varsinaisesti mukaansa tempaava kirja ei tosiaan ollut, ainoastaan sinänsä mielenkiintoinen, että miksi kukaan tekee noin. Mutta sehän ei oikeastaan selvinnyt, oli vain olettamuksia, monia eri kertomuksia. Ystäviä ja ystäviä, mutta oliko kukaan oikea ystävä?
PoistaMinua kirja alkoi kiinnostaa loppua kohti enemmän juuri siksi, että odotin asioiden selviävän, kenen vuoksi, kuka olisi voinut pelastaa, miksi. Mutta ei.
Ja ei, dekkariksi en tätä laske ja jos joku kysyy kannattaako tämä lukea, niin ehkä vain pyörittelen silmiäni ja kehotan lukemaan jonkun kriitikon arvostelun 😊
Seuraavan/seuraavat osat voin ehkä lukea, jos aihe muuten on kiinnostava - mitä ja missä on tapahtunut?
Osin kuuntelin ja osin luin tämän Vaiennut kaupunki -kirjan. Minusta tarina oli selkeä, mutta ei aina aivan uskottava. Riittimenot pimeässä metsässä olivat vähän yliampuvia, vai olivatko ne Herrasen mielen heittelyjä?
VastaaPoistaTositapahtuma romaanin taustana on oikein kelpo idea, mutta en usko tuleviin osiin tarttuvani - aika synkkää menoa tuo pahuuden etsiminen.
Uskottavaa oli, että Herranen liikaa tutkiessaan vähän "sekosi", eikä enää erottanut omaa historiaansa pankinjohtajan tarinaan. Näin voi käydä elävässä elämässäkin.
Molemmat tekijät ovat kirjailijoita. Mustikainen myös toimittaja ja Sudenlehti on myös tietokirjailija ja psykoterapeutti. Tämä teki tekstistä uskottavampaa.
Kävin lukemassa netistä Ilta-Sanomista koosteen (13.5.2023) kyseisestä tapauksesta - pankinjohtajan nimi oli artikkelista peitetty) ja kyllä kirjan tarina pitkälti sitä noudatti. Riittimenoista ei tokikaan puhuttu - nehän olivat Herasen osuutta; totta vai mielen heittelyä, niin kuin pohdit.
PoistaOlisiko Herasen oman historian sekoittaminen pankinjohtaja Renkolan historiaan ollut osittain senkin syytä, että Herasen äiti ei ollut kertonut kaikkea Herasen isästä, mitä hänelle oli tapahtunut sodasta päästyään? Liikaa salaisuuksia kaiken kaikkiaan.
Jatko-osien tarinoista riippuen - ja omista kirjapinoista riippuen - saatan ehkä jatko-osatkin lukea, vaikka en kirjaa dekkariksi laskekaan.
Muutaman kerran aloittanut, mutta joskus lopetankin.
VastaaPoistaKaikkea ei ole pakko lukea, joskus tulee huteja - tämä ei ainakaan ihan sinne kärkipäähän päässyt.
PoistaSain viimein minäkin luettua tämänkertaisen kirjan.
VastaaPoistaItse tarina, pankinjohtajan tragedia, siihen liittyvät muka-ystävät ja kaupunkilaiset jotka peittelivät tapahtumia - mihin esimerkiksi katosi kaikki se mitä tapahtui Tyysterniemessä ja miten kukaan ei tiennyt tapahtumista mitään vaikka.. Niin tarina tarinana oli ihan mielenkiintoinen, tapahtunut aikana jolloin minua muutamia vuosia nuoremmat ystävät asuivat Lappeenrannassa ja varmasti muistava tuon tragedian.
Mutta rikosromaani - käsitin selvästikin kuvauksen kirjasta väärin ja odotin kirjalta muuta kuin sitä, minkä olisin voinut käydä lukemassa paikallislehdistä Renkolan tekojen ja oikeudenkäynnin aikaan.
Tällä kertaa ajasta toiseen hyppely ei häirinnyt niin paljon kuin yleensä, mutta toimittaja Herasen ihmisten tapaaminen oli minusta sekavaa: en aina pysynyt kärryillä siitä puhuiko hän Lempisen, Mustosen vai Hietasen kanssa - ja Söderström siinä välissä sekoittamassa pakkaa aivan kuten Renkolankin elämässä. Siltä minusta tuntui.
En kuitenkaan tyrmää täysin sitä, ettenkö lukisi seuraavaa/seuraaviakin osia. Riippuu tietenkin paljon siitä, mistä ne kertovat ja sattuuko luettavana olemaan pino muuta luettavaa juuri silloin kun kirja osuisi kohdalle.